tiistai 10. syyskuuta 2013

Maalatut kirjaimet

Aiemmin täällä esitellyt mustat puukirjaimet valmistuivat myös viimeisellä viikolla. Ostaessani maalia kirjaimille myyjä sanoi, että ei niitä tarvitse pohjamaalata. Itselläni oli kova epäilys, mutta aloitin silti maalaamaan. Eihän siitä mitään tullut! Eihän ostamani maali peittänyt mustaa sävyä kuten olin arvallutkin. Maalattuani kirjaimet pariin kertaan päätin maalata ne valkoisella pohjamaalilla ja kyllä lähti sujumaan. Kirjaimet vaativat kuitenkin monta kerrosta maalia, yhteensä kerroksia tuli varmaan kuusi. Hioin pahimpia rantuja hieman joka maalauksen välillä. Läheltä katsottuna nämä eivät mitään täydellisiä ole, pensselin jäljet näkyvät mm, mutta se ei minua haittaa. Nämä pääsivät pöytämme reunaan.


1 kommentti: