lauantai 11. huhtikuuta 2015

Elämä jatkuu

Blogi on elänyt hiljaisia aikoja ihan syystä. Olemme olleet kiireisiä muissa merkeissä, ihanissa asioissa. Voin raottaa sitä muutamalla kuvalla.
Mutta aivan ihania muistoja tulvi mieleen kun katselin näitä hääkuvia. Monet pienet asiat vaivasivat mieltä kovasti tuolloin, mutta nyt ne ovat kaikonneet ja mielessä vain upeat juhlat. Ehkä tämä oli ihan hyväkin näin myöhässä laitella kuvia häistä.
Kenties hääblogi on tullut nyt tiensä päähän ja elämä jatkuu muissa merkeissä. Katsotaan josko toiseen blogiini tulisi potauksia.




perjantai 10. huhtikuuta 2015

Vieraskirja

Yritin keksiä erilaisia vaihtoehtoja vieraskirjalle ja päädyimme tämmöisiin täytettäviin lappuihin. Otimme sen osaksi ohjelmanumeroa. Pyysimme vieraita täyttämään laput ja palauttamaan ne koriin. Luimme niitä myöhemmin illalla ääneen jonkusen. Saimme tästä mukavan muiston itselle ja yhteisen hauskan hetken vieraiden kanssa.



Korteissa luki:
Nimeni on
Suhteeni hääpariin
Ensitapaamiseni morsiamen ja sulhasen kanssa
Käytä mielikuvitusta! Haaksirikkoudut autiolle saarelle hääparin kanssa. Mitä tapahtuu ensimmäisen viikon aikana
Ennustan! Lasten lukumäärä 10 vuoden kuluttua
Esikoisen nimi
Hääparin seuraava lemmikki ja sen nimi
Illan tunnelmia
Terveiset ja neuvot hääparille

torstai 9. huhtikuuta 2015

Lahjontaa ja karkkia

Kaasot saivat lahjaksi lahjakortin ja nimetyn henkarin, jotka tein myöhään edellisenä yönä. Veljeni sain tekemäni kalvosinnapit.


Karkkibuffet






Buffasta jäi kyllä kovasti karkkeja yli. Popcornit olivat taas hyvin suosittuja.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kimpun veto

Meillä ei ollut perinteistä kimpun heittoa, vaan kimpun veto. Osallistujia löytyi hyvin ja olivat täysillä mukana vedossa. Lopulta yksi morsiusneitoni veti kimpun itselleen.

Valmisteluja, kiedoin satiininauhat kimpun varren ympärille löyhästi.

Toiset päät annettiin kullekin kimpun vetäjälle.


Sitten laskettiin 1 - 2 - 3 ja vetäkää



Sitten nauhat pääsivätkin osaksi naisten koristeiksi, niitä löytyi päästä, kaulasta, vyötäröltä ja ranteista.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Juhlat jatkuu

Potretteja käytiin ottamassa ystävien ja perheen kesken juhlan lomassa. Illan edetessä sadekin on lakannut kokonaan ja ulkona voi oleskella. Juhlapaikalla oli iso terassi pöytineen. Niitä ei koristeltu mitenkään. ulos kyllä tuotiin lyhtyjä ja kaiteeseen kiedottiin ledit.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Juhlapaikan koristelua ja yksityiskohtia

Pitäähän niitä koristelujakin esitellä, kun niitä niin väsättiin. Teemaväreinä siis keltainen ja harmaa/hopea. Muistan, että tuskastelin mitä koristuksia keksin, kun on niin hirveesti kaikkea kivaa. Mutta lopulta päätös tuli helposti, ehkä myös ajanpuutteen takia.

Pöytänumerot

Päädyin sitten paperihyrriin.

Hyrriä laitettiin pitkin juhlapaikan seiniä.

Istumajärjestystä

Paikkakortit olivat naisilla hillopurkki ja miehillä itse tehty sinappipurkki. Jotkut jo avasivat sinappinsa ruokailun yhteydessä. Aika hyvin vieraat ottivat nämä mukaansa, vain joitakin oli jäänyt.

Hääbingo piti tietenkin myös olla.





Pöydistä löytyi myös pieniä mehikasveja.





Tällä torvella herätettiin vieraiden huomio kun oli jotain yleistä asiaa.

Miesten sinappi paikkakortti.

Sokerit

Alla yksityiskohtia sormuksista, kynsistä ja kukista.


Ikkunalaudoilla oli tuikkuja pilttipurkissa.




sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Juhlintaa

Juhlat tuntui menevän hujauksessa! Puheita pidettiin, saimme myös runon ja laulun yleisöstä. Kaikilla tuntui olevan mukavaa ja vieraat kiittelivät kovasti juhlista. Kenties tilan pienuus toi mukavaa ilmapiiriä.

Puheita

Kakkuja ja koristeita

Ihania kenkiä (Manolot löytyy).


Kakun leikkaus. Ah, niin hyvää kakkua oli.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Juhlat alkaa

Vierailla oli lyhyt matka kävellä kirkosta juhlapaikalle. Me ajelimme ympäriinsä sillä välin.

Pöytämme

Morsiusneito piti tervetuliaispuheen kun olimme saapuneet. Halauskierros oli tämän jälkeen.

Sitten syötiin. Mitähän meillä oli ruokana; karjalanpaistia, perunaa, lohta, salaatteja. Perinteisesti. Huntu lähti tässä vaiheessa pois.