tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kampaaja & meikkaaja, check

Jesh, kampaaja ja meikkaaja on varattu! Olin mielessäni hieman tuskaillut mistä saisin kivan, luotettavan kampaajan, kun oman lähitienoon kampaajat eivät ole tuttuja. Kävin maaliskuussa Helsingissä tutulla kampaajalla siistimässä latvoja ja aloin puhumaan häistä ja kampauksista. Kävi ilmi, että kampaajani on muuttamassa tänne lähelle ja hän voisi tulla kotiini tekemään hääkampauksen. Samaan lauseeseen hän sanoi, että hänellä olisi tiedossa meikkaaja ja hän voisi tulla myös kotiini meikkamaan. Hypin penkissä ilosta, että voiko olla näin hyvä tuuri ja asia hoitua näin helposti. Pidän kampaajani tyylistä leikata hiuksia ja hänestä ihmisenä niin luotan, että hän pystyy loihtimaan varmasti upean hääkampauksen ja, että hän voi tulla kotiin! Varmasti se näkyy hinnassa, mutta hääpäivänä ei tarvitse kulkea ympäriinsä niin stressaan toivottavasti vähemmän. Laittelin jo kuvia millaisesta kampauksesta tykkäisin. Huh, yksi murhe vähemmän. :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Karkkibuffet astia

Tämä karkkibuffettiin soveltuva kaunis astia on ollut minulla jo pari vuotta. Siinä on ollut yleensä jouluisin valosarja luomassa tunnelmaa.


Nyt löytyy jo kolme kaunista astiaa buffaan.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Karkkibuffet astioita

Pari uutta purkkia karkkibuffettiin. Nämä ovat mielestäni ihanat ja näen niille jatkossakin käyttöä koristuksissa.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hiusten kasvatus hääkampausta varten

Monella morsiamella on varmaan ollut jo tovin käynnissä hiusten kasvatus häitä varten. Minullakin on ollut kenties reilu vuoden mielessä, etten leikkaa hiuksia (minä kun saatan nopeasti päättää ja leikata hiukset hyvin lyhyeksi). Ajattelin seurata tässä viimeiset kuukaudet hiusten kasvua kuvien kera, aina kerran kuukaudessa.

Näkisikö niistä konkreettisesti hiusten kasvun? Toisiko se lohtua myöhässä heränneelle? *kröhöm* Millä keinoilla hiukset saisi kasvamaan enää tässä vaiheessa? Voinko saada toistumaan hiusten kuvauksen tarpeeksi tarkkaan useasti, jotta kuvia voi verrata toisiinsa? Hiukseni ovat taipuisat, onko pieni pituuden vaihtelu mahdollista nähdä näin lyhyessä ajassa?

Tässä lähtötilanne (13.3), huonot hapsut käyty leikkaamassa kampaajalla kaksi päivää aiemmin (oma väri). Kuvassa hiukset pesty ja kuivattu kuivaajalla. Tarkoituksena pitää samaa toppia, josko perhosiin nähden voisi verrata kasvua.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Oman hääkimpun kasvatus?

Onko kukaan muu kasvattamassa kukkia hääkimppuaan varten? Itse pohdin tätä vaihtoehtoa ja olenkin nyt ostanut tiettyjä siemeniä teemaan ja väriin sopien, ne pitäisikin laittaa jo esikasvatukseen. Kultahehku on aivan ihana kukka, ainakin kuvissa, en ole livenä nähnyt sitä vielä. Sen kukat vielä kukkisivat juuri sopivaan aikaan paketin mukaan. Ajattelin myös täytteeksi kasvattaa hopeavillakkoa. Meillä on tuossa pihalla tilaa kasvattaa näitä, mutta mullan laatu ei ole kovin hyvä niin katsotaan nyt mitä näistä tulee. Jos ei kimppuun saa kukkia niin sitten pöytäkoristuksiin.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Jotain sinistä 2

Hääpukuun kirjailtu päivämäärä ja nimet sinisellä olisi kaunis ja uniikki idea "jotain sinistä" kaipaaville morsiamille. Kirjaile haluamasi teksti haluamaasi kohtaan hääpuvussa. Tämä ei olisi ilmiselvä kaikille vieraille, mutta tarvitseeko sen olla. Itsellä muisto säilyy omassa puvussa. Tätä ei kenties suositella tehtävän jos on ajatellut myyvänsä pukua edelleen. Toimisi myös sulhasen hihassa kirjailtuna.





keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jotain sinistä

Hääkenkien pohjassa olevat pienet sanat olisivat hauska idea ja jos ne vielä olisivat sinisiä. Toimisi varmasti tarroilla tai kirjoittamalla sinisellä tussilla pohjiin.



tiistai 2. huhtikuuta 2013

WC-koreille

Pohdinnassa olisi tehdä kätevät WC-korit häävieraille. Juhlapaikkamme vessoissa ei ole kunnolla laskutilaa, joten pohdinnassa on ollut mihin laittaisin korit vessoissa. Meiltä löytyy näitä Ikean kukkajalkoja kaksi kappaletta jo valmiiksi. Toinen toimittaa virkaansa kukkatelineenä yläkerrassa, toinen on tällä hetkellä käyttämättömänä. Nehän voisi toimia kätevinä laskutiloina koreille, eikös?





Mikä pitsi?

Super pikainen postaus keskellä päivää; kuvat otettu nopsaa kännykällä töissä. Auttakaa lukijat, mikä näistä pitseistä olisi kivoin äidille annettavaan nenäliinaan

Tässä koko valikoima

Omat suosikit

Potentiaalisimmat