perjantai 17. toukokuuta 2013

Ongelmia alusvaatteiden löytämisessä

Häät eivät ole tällä viikollakaan edistyneet. Kuumeen kourissa olen virunut tämän viikon. Nyt alkaa olo hieman helpottamaan, löytyy energiaa kirjoittamaan hieman tänne pitkästä aikaa. Mielessä kävi myös painajainen, mitä jos olisi kipeä häiden alla! Onko muilla tätä samaa pelkoa?

Tuossa joku viiikko sitten sen verran asiat edistyivät, että lähdin kaason kanssa etsimään rintaliivejä pukuni alle. Minulla ei ollut kovia odotuksia päivän hankinnoista. Liivien etsiminen ei ole mitään lempipuuhaani, minun on vaikea löytää sopivia liivejä. Moni varmaan on huomannut liivejä ostaessa, että monien liivien rinnanympärys aloittaa 70 sentistä. Minun ympärykseni on 65 cm! Tämä karsii uskomattoman paljon valikoimaa pois. Kävimme läpi Helsingissä Stockmannin, Sokoksen, Lindexin, Changen ja Funky ladyn. Heti ei ole tullut muita liikeitä mieleen missä olisi toisenlaista valikoimaa saatavilla. Palvelun taso vaihteli reilusti eri liikkeissä ja kun sanoin kokoni niin kokeiltavaksi päätyi vain 1-2 liiviä. Hakusessa on stay-up-liivit. Ne vähät mitä oli kokeiltavaksi olivat samaa mallia ja tämä malli ei sopinut minulle yhtään.

Nyt ainut toivo on kokeiltavaksi tilatut Wonderbrat, kunhan kuumeeltani kykenisin niitä menemään kokeilemaan. Jos ne eivät toimi niin tilannetta pitää miettiä uudestaan tai turvautua liimattaviin, mikä ei ajatuksena vielä lämmitä, niissä kun ei olisi sitten mitään ylimääräistä täytettä. ;) Korsettimaista härpäkettä en tarvitse, sillä puvusta löytyy luut ja kangasta on paksulti.


Kaikki kokeilemani liivit olivat tämän mallisia ja tämä malli ei sopinut minulle yhtään.

Toivottavasti Wonderbrat olisivat edes siedettävät.

Olisiko kenelläkään mitään ideaa mitä muita vaihtoehtoja olisi? Onko muillakin vaikeuksia löytää sopivia alusvaatteita hääpuvun alle? Mitkä ja mistä oletee löytäneet sopivat liivit?

4 kommenttia:

  1. Mitenkäs Wiipurin erikoiskorsettiliike? www.wek.fi

    VastaaPoista
  2. Itselleni sopii juuri tuo "perusmalli", niin en osaa kauheasti auttaa... :/ Omat liivini ovat ihan Kappahlista tai Lindexistä ostetut (jostain syystä sekoitan aina nuo kaksi kauppaa toisiinsa!)

    Mutta mielestäni juuri noissa liimattavissa on sitä ylimääräistä täytettä :D En kyllä pysty itse niitä käyttämään, alkaa ahistaa se muovisuus...

    VastaaPoista
  3. Käsittääkseni tuollaisia olkaimettomia liivejä ei oikein ole kuin tuota yhtä mallia. Esimerkiksi Annella Lingerie ja Lumingerie -verkkokaupat myyvät myös 65 -alkuisia kokoja, mutta kuppikoot alkaa D:stä.

    VastaaPoista