keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kakkukoriste

Päädyin hieman erilaiseen kakkukoristeeseen kuin olin aiemmin ajatellut. Päädyin paperihahmoihin ja banneriin. Tykkään niiden yksinkertaisuudesta, mutta itse koen ne tarpeeksi persoonallisiksi. Halusin myös helposti säilytettävän koristeen. Olen ajatellut, että tämän koristeen voi sitten laittaa vain kuvakansion tms väliin, eikä minun tarvitse katsoa konkreettista koristetta vuosikausia pölyttymässä hyllyssä.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pitsiä

Tilaamani pitsi on tullut ja se on aivan ihana! Kyllä olen tyytyväinen vaikka aina on riski tilata ilman näkemistä. Hunnun teko on ihan vaiheessa (siitä sitten myöhemmin) kyllä mutta pitää tätä pitsiä hehkuttaa täällä sitä ennen.


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Chevronia

Tilasin siksak-kangasta läjän ja siitä pitäisi loihtia kaitaliinaa häihin. Hieman erilaista kuin iänikuinen organza tai se sellainen kuituverkko.
Onko muillakin moista kangasta? Mitä siitä on tehty?


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Pilkahdus kukkia

Tänään kävin viemässä muokatun puvun pesulaan ja kävin kukkakaupassa toistamiseen sopimassa hääkukista. Olen ajatellut hankkivani hääkimpun, sulhasen ja kahden bestmanin vieheen sekä kaason käsikukan. Kyllä järkytyin kun kuulin hinnan! Huh! Nappasin kukkakaupassa nopsaan kuvan. En kyllä muista mikä tuo valkoinen on mutta keltainen pallo on kultahehku. Turvaudun kimpussa kukkakauppaan, sillä oman kimpun kasvatuksesta ei tullut mitään.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kaaos

Tälläisiä kuvia ei ole hirveästi blogimaailmassa näkynyt. Rikonko tässä nyt jotain illuusiota sitten? Vai eikö kenelläkään ole moista kaaosta hääaskarteluja tehdessä? Täällä ainakin tavarat levittyy tehokkaasti kun hääjuttuja teen. Tässä on pelkästää kutsujen lähettäminen, kirjoitan tosin kuoret käsin musteella uncial fontilla.


Kuorien kirjoittamista. Kuorena keltainen ja harmaa C5/5DL. Samaa sarjaa kuin varaa päivä kuorissa.

Postimerkkinä Tahdon-merkki

Uncial-fonttia

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kuumaa liukuhihnaa

Olen ajatellut käyttäväni pilttipurkkeja häissä tuikkukippoina, yleistä mutta ei haittaa mua. Käyttääkö joku muukin?

Yksi päivä päätin sitten ryhtyä hommiin ja poistaa liimat purkeista. Olen aiemmin repinyt etiketit pois kaikista purkeista ja pessyt ne koneessa. Itse liiman poistoon on monia erilaisia keinoja mutta itse tein seuraavasti: tarvitset vedenkeittimen, kynsilakkaa tai tärpättiä tms. liuotinta ja esim. vanulappuja. Ole varovainen kiehuvan veden kanssa!

Keitä vesi kiehuvaksi ja laita purkit riviin. Kaada purkkiin tarpeeksi kiehuvaa vettä, itse kaadoin liimakohtaan asti. Keitä lisää vettä ja kaada seuraaviin purkkeihin. Anna veden pehmentää liimaa tarpeeksi ennen pyyhkimistä. Aloita pyyhkimällä ensimmäisiä purkkeja liuottimella kyllästetyllä vanulapulla. Kuuma vesi pehmentää liiman, jotta sen saa helposti pyyhittyä. Liimasta huomasi kyllä hyvin kun se alkoi "sulamaan". Kaada vesi pois ja pese purkit vielä tarvittaessa. Tämä oli kunnon liukuhihna hommaa mutta mielestäni liima lähti helposti pois, ei tarvinnut voimalla hinkata. Itse kokeilin sekä kynsilakanpoistoainetta että tärpättiä. Tärpätti oli kenties tehokkaampaa kun en kitsastellut sen kanssa niin paljon mutta tärpätistä jäi hieman jälkiä purkkiin, joka lähti pesussa.

Tarvitset vedenkeittimen, liuottimen ja vanulappuja.

Liima pehmentymässä.

Kevyen hinkkausen jälkeen.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Huivit

Tilaamani huivit kaasolle ja morsiusneidoille ovat saapuneet jo aikaa sitten ja ne ovat KELTAISIA. :) Ei siinä mitään, ihan meneevät mutta kuvan perusteella olin odottanut hieman hillitympää keltaista. Mietin saisiko väriä jotenkin hillittyä, värjättyä jollain? Huvit ovat osallisten olalla kenties vain kirkossa niin kelpaavat siihen tehtävään kun lompakko keveni vain 6 € näistä kolmesta huivista.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Terveyhdys!

Pitkästä aikaa. Kyllä on nopeasti aika vierähtänyt, että vallan on blogailu jäänyt vähäiselle. Yritetään nyt reippaammin päivittää tänne asioita, sillä nyt on kaikkea pientä kivaa saapunut kotiin ja testailuja tapahtunut askartelujen suhteen. Esitellään kukin tänne ajallaan.

Alla päivän piristys. Yksi viikko pidin töissä hääkenkiäni, järkevänä morsiona kun yritän totutella kenkiin. Tämä herätti kovastikin yleistä huvitusta ja ihmetystä. Kopistelin menemään aina niin totaalisen tyylikkään upeissa ja täydellisesti istuvissa työvaatteissani pitkin labraa. Eikö olekin aivan upeat vaatteet?! ;) Tietenkin kaikki kynätaskut ja avainnauha-härpäkkeet kuuluvat työasuun ja tietenkin tunnelmaan sopiva ilme naamalla. Onko kenelläkään muulla tulevalla morsiammella tätä todellista versiota "miesten unelmien hoitsu" -asusta?